Studiosta toipuneena

Jestas sentään. Pääsimme bändimme kanssa kauan hehkutetulle studioreissulle äänittämään ensimmäistä singlejulkaisuamme. Olimme optimistin elkein varanneet vain kaksi päivää studioaikaa, mutta ensimmäisen päivän loppupuolella tuijotimme toisiamme kauhun ja pelon täyttämin silmin kun kävi selväksi ettei kaksi päivää riitä mihinkään. Varasimme sitten kolmannen päivän, joka osoittautui todella hyväksi ratkaisuksi. Note to self: älä aliarvioi tarvitsemaasi aikaa mitä tulee studiolla äänittämiseen.

Studiossa laulaminen ja soittaminen oli aluksi aika hulppeata, mutta karu totuus paljastui heti ensimmäisten ottojen aikana: studiolaitteet tallentavat aivan kaiken. Tavalliset pa-laitteet keikalla antavat anteeksi pienet epävarmuudet, mutta studiotason kamppeet taltioivat jokaikisen pienen yksityiskohdan. Kun yhdistetään kyseinen fakta siihen, ettei ylpeys anna sen vertaa myöten että jättäisi jälkipolvien kuultavaksi pienenpieniä lauluteknisiä äpäräongelmia, niin voitte arvata miten paljon aikaa ja vaivaa meni ongelmakohtien hinkkaamiseen.

Pieni työmoraalikriisi iski! Itse olen kauhistellut ajatusta siitä, että studiossa vetäisi ihan persiilleen ja antaisi miksaajan tehdä studiotaikojaan poistamalla epävireisyydet ynnä muut. Kallista studioaikaa kului kun oma ylpeys ei antanut periksi. Ja kah: tähtivieraamme Kovan Luokan Listoillakin Menestynyt Muusikko lampsi sisään, veti omat osuutensa mahtavasti mutta jätti jälkeensä aika selkeitä virheitä ottoonsa. Tuijotin ja kuuntelin hämmennyksestä sekaisin, kun TähtiMuusikko kuunteli omat osuutensa, totesi että "Njooh, aika jees, mitä nyt tuo yksi räikeä nuotti mutta autotunetetaan se. Mun ylpeyteni ei siitä kärsi".

Mielenkiintoinen kahtiajako. Jos yrittää tehdä jatkuvasti oikein, minimoida mahdolliset virheet ja analysoi soittamistaan herkeämättä, niin lopputuloksena saattaa olla virheetöntä, mutta varovaista jälkeä. Toisin taas jos menee ja soittaa ilman estoja: virheitä saattaa syntyä kuin sieniä sateella, mutta tuloksena on tulkinnallisesti vahvempaa jälkeä. Tulevaisuutta varten yritän löytää näiden kahden ääripään väliltä sen kultaisen keskitien.

Mutta muuten meni ihan älyttömän hyvin. Oli aika hulppeata kun oman biisin sello-osuuksia (!) äänitettiin. Istahdin tuottajan tuolille ja ohjastin Kovan Luokan Tähtimuusikkoamme millälailla haluaisin hänen soittavan eri osuuksia. Ette arvaakaan sitä täyttymyksen tunnetta, joka tulee siitä kun joku ammattimuusikko soittaa soolo-osuuden tekemääsi kappaleeseen, ja tulkinnallaan antaa sen viimeisen silauksen vangitsemalla kappaleen tunteen täydellisesti muutamalla nuotilla. Myönnän: itkin onnesta. Pelottavaa oli myös se, kun havaitsi olevansa ohjat käsissä. Piti sanoa suoraan jos ei pitänyt jostain, ja piti vaan suorasukaisesti käskeä/ohjata/pyytää toista soittamaan erilailla. Oli siinä kiltillä tytöllä vaikeuksia. Naurettavaa toisaalta, että sisälläni kävin kauheita myrskyjä ja kamppailuja siitä miten "käsken" minua ammattitaitoisempaa ihmistä tekemään paremmin, kun mitä luultavammin kyseinen ammattisetä ei ollut moksiskaan ja odotti tyynenä ohjeistuksia. Voitin kamppailun, ohjastin tilannetta, tulos oli parempaa kuin mitä olisin osannut odottaa. Erityisen iloinen olin siitä, kun keksin sellolle uuden rytmikulun aika kimuranttiin kohtaan, ja äänitettyämme sen äänittäjämme kääntyi puoleeni ja totesi tyylikkäästi että "Helvetin hyvä idea". Sisäinen voitto!

Reissun jäljiltä on aika voipunut olo. Heti kun pääsin kotiin niin keho antoi periksi uhkaavalle flunssalle. Oli kiintoisaa täytellä yhteishakulomakkeita reissun jäljiltä. Viimeiset neljä vuotta tähdännyt siihen että pääsisin opiskelemaan lauluopettajaksi ammattikorkealle, ja nyt kun olisi käänteentekevä hetki tehdä siitä tavoitteesta totta niin ei voisi enää vähempää kiinnostaa. Pistin kyllä paperit menemään, mutta oli se aika järkyttävää huomata miten vähän se enää merkitsi. Tai sitten studioväsy ja flunssa vaan estivät minua tekemästä fiksuja päätöksiä. Oh well.