Tai siis, siltä ainakin tuntuu kun kuulee kavereiden festarikokemuksista ja keikkahyppelyistä. Miten te jaksatte? Myönnän, olin Qstockissa viime kesänä mutta vain siksi että sain esiintymiseni kautta artistipassin sinne jolla pystyi välttämään yleiset bajamajajonot (artisteilla on omat vessansa, tihihii), sain ilmaiset ruuat, halutessani sain mennä hengaamaan backstagelle juomaan limua varjoon ja pääsin aina kotiin yöksi eli ne oleellisimmat ja karuimmat festarikokemukset jäi välistä. Viime viikonloppuna miesystäväni hyppeli joka päivä Qstockissa ja hehkutti hyviä keikkoja aina päivän päätteeksi, itse taas pysyin kotona keittelemässä perunoita.
Tylsä olen myös siinä mielessä, että tällä hetkellä asun vain muutaman korttelin päässä tuosta Oulun keskustan ylpeydenaiheesta, 45 Specialista. Käynkö siellä keikoilla hyppimässä harva se hetki? No en. Viimeisestä käynnistä on yli kaksi kuukautta. En mie vaan jaksa. Keikat alkavat aina hirvittävän myöhään, ja musiikki on niin kovalla että korvatulpat ovat pakollinen asuste.
Toisaalta, tällä hetkellä vaan tuntuu siltä ettei ole mitään paikalle raahautumisen arvoista. Ainakin silloin kun itse olin lukiolainen pääkaupunkiseudulla niin oli historiallisia keikkoja! Kun Don Huonot ja Apulanta vetivät yhteisen keikan Lepakossa ennenkuin se purettiin, I was there. Kun Korson Ankkarock oli vielä ilmainen festari niin kävin kuuntelemassa HIM:n haparoivia ensiaskeleita (Valolla oli vielä pitkä tukka ja bändi veti Chris Isaacin "Wicked Gamesia"). Ultra Bra:n viimeinen keikka Tavastialla, olin siellä. Kun Bryan Adams esiintyi Hietsu 99 -festivaalilla, ja päivän päätteeksi lava syttyi tuleen (festareita ei järjestetty sen jälkeen ainakaan hetkeen), todistin tulenlieskoja.
Mikä näistä olisi loogisin päätelmä: a) nykyään ei vaan ole historiallisia hetkiä musiikissa yhtä paljon kuin männävuosina (vanhan kurpan päätelmä) vai b) olen vanha kurppa joka nostalgisoi? ;)
tiistaina 28. heinäkuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Mä luulen, että mitä enemmän keikkoja näkee tai musaa kuulee, sitä korkeammaksi kynnys innostua nousee - paljon hyvää ja siinä sivussa vielä enemmän kaikkea keskivertoa on tullut jo nähtyä ja kuultua. Pikkukaupungissa asuessani uhosin käyväni sitten ihan kaikilla keikoilla kunhan pääsee paikkaan, jossa tarjontaa on enemmän, mutta saa kyllä olla oikeasti kiinnostava tai hyvä bändi ennen kuin lähden liikkeelle.
Tämän kesän festareilla huomasin saman ilmiön: aiempina vuosina juoksin keikalta toiselle, nyt lähinnä sillittiin ja käytiin katsomassa ne päivän kolme mielenkiintoisinta. Mutta en koe muuttuneeni tylsäksi tai vanhaksi, vain vaatimammaksi :)
Eli jalon viinin lailla makumme ei ole vuosien myötä vain vanhennut kuin huono rypälemehu vaan se on jalostunut ja saanut uusia, hienostuneempia piirteitä? :D
Mutta tuo on ihan totta mitä turiset. Se vaativuus on vaan hankala piirre kun mikään musiikki ei oikeastaan enää yllätä iloisesti :(
Mähän oon nyt muuttamassa Ouluun ja oon jo nyt kauhuissani jos siellä nelivitosessa pitää kokoajan rampata. Sanoisin, että yliarvostettu paikka.
Mulla tuo vanhuus alkaa kanssa tuntua.
Onnea muuten kaupungin vaihdosta. Lukaisin sen DM-kommentin innoittamana blogiasi, Kuopio on varmasti mukavaa vaihtelua Oululle. Ja vahva murrealue :D
Njooh, pelottaa minkälaista sekasotkua puhun vuoden kuluttua kun taustalla on lapsuus ja nuoruus Espoossa, toinen äidinkieli englanti, neljä vuotta Oulussa ja nyt toiset neljä vuotta Kuopiossa :P. Jaiks!
Ja samanlaiset onnittelut vastaavasti omasta kaupunginvaihdostasi! :D Pidä oululaista blogirintamaa pystyssä kunniakkaasti!
Keikoista en tiedä, mutta koska a-vaihtoehto ei rajoittunut niihin, voin äänestää sitä. Minähän olen sitä mieltä että kaikki uuden luominen musiikissa lakkasi tuossa ab. 15 vuotta sitten. Sellainen heijastunee vääjäämättä myös esitettävään musiikkiin.
Ja mitään kurppiahan tässä ei tietenkään olla.
No kun itekin tuossa mietin, että tuntuu että varsinaisessa mainstream-musiikissa ei tunnu tapahduvan enää mitään aitoa musiikillista kehitystä, vaan kaikki muut ilmiöt siinä ympärillä ovat jalostuneet. Videot, oheistuotteet, koko se paketti ja tarina siinä musiikin taustalla on tuotu esille myytäväksi, mutta mitään uutta ei ole tuotu. Toisaalta, jos on tämänhetkistä musahistorian opettajaa uskominen niin koskaan ei kukaan ikinä kykene luomaan mitään täysin uutta ja omaperäistä. Kaikki on jo tehty.
Sitä minä taas en allekirjoittaisi. Kyse on tosin ehkä lähinnä määrittelystä: jos 'täysin uuden luomiselta' edellytetään sitä, ettei siinä ole mitään vanhaa, niin siinä tapauksessa se on tietysti mahdotonta. Mutta minusta kaikki ihmisen luoma rakentuu enemmän tai vähemmän, yleensä enemmän, vanhan pohjalle, ja 'uuden luominen' onkin aina ollut vanhojen asioiden yhdistelyä uudella tavalla.
Jos nyt sitten sen näkökulman yrittäisi tuoda takaisin tähän musiikkikeskusteluun, niin minusta tuntuu, että sen suhteen edes tällaista vanhojen asioiden innovatiivista yhdistelyä ei ole juurikaan tehty enää viime aikoina. Pikemminkin on tosiaan ollut kyse siitä että näitä ulkomusiikillisia asioita on yhdistelty siihen (vanhalla tavalla vanhoja asioita yhdistellen luotuun) musiikkiin ikään kuin se vaikuttaisi innovaatioilta yksistään jälkimmäisen saralla, mitä se ei kyllä minun mielestäni tee. Joku minua ikänsä verran nuorempi voi kuitenkin olla eri mieltä, ja heitä vartenhan sitä kai enimmäkseen tehdäänkin.
Lähetä kommentti